PÄÄSIVU         TULEVAT NÄYTTELYT         MENNEET NÄYTTELYT        GALLERY          INFO          KUVIA

 

Esittelyssä taiteilija Unto Hakkarainen ja hänen taiteensa, jota oli näytteillä Galleria 4-kuudessa 4.9-1.10.2010. Galleria 4-kuuden kautta voit tiedustella taiteilijan teoksia.

UNTO HAKKARAINEN

"Näkyjä "

Taiteilija on luonut katsojalle mysteerin utopististen kollaasitöidensä kautta.

Unto Hakkarainen valokuvaa hänelle puhuttelevan kohteen mahdollisimman lähi etäisyydeltä, jonka jälkeen siirtää kuvat tietokoneelle suurentamalla niitä. Mustavalkoiset kuvat taiteilija muotoilee haluamaansa kokoon ja malliin, jonka jälkeen sommittelee ne yhteen, mistä syntyy taidokkaasti toteutettu Unto Hakkaraisen paperikollaasi.

Työt ovat toisaalta realistia hipovaa; kuin maisema Kreikasta tai lohikäärme puutarhasta. Epätodellinen fantasia maailma ruokkii löytämään todellisen kertomuksen ja tarkoituksen teokselle. – Tiedostamattani ja inspiraation yltyessä kuvaan varmasti pitkälle omaa sielun maisemaani, taiteilija pohtii.

Unto Hakkaraisen taideopintomatkat esim. Firenzessä, Venetsiassa, Pariisissa ja Roomassa synnyttivät useita inspiraation lähteitä myös ”Näkyjä” näyttelyn teoksiin.

 

 

UNTO HAKKARAINEN CV

s. 1938 Tuupovaara

Nykyinen asuinpaikka: Helsinki

Kotisivu: http://www.elisanet.fi/untohakkarainen/

unto.hakkarainen(at)suomi24.fi 

 

TAIDEOPINNOT

ABC Piirrustuskoulu 1969-1972

 

YKSITYISOPETUS

Tapio Tikkanen 1978

Yrjö Könni 1980

 

NÄYTTELYT 

Taidesalonki Husa Tampere 1978

Taidesalonki Husa Tampere 1981

Taidesalonki Husa Tampere 1983

Taidetila Ullakko Tuupovaara 1985

Myy-Galleria Vantaa 1988

Tidetila Ullakko Tuupovaara 1991

Galleria Marina Helsinki 1993

Galleria Marina Helsinki 1994

Taidetila Ullakko Tuupovaara 1995

Galleria Gustavelund Tuusula 1999

Taidetila Ullakko Tuupovaara 2001

Galleria Avanti Joensuu 2001

Metla Kansallispuisto, Luontokeskus Koli 2006

Galleria 4-kuus Helsinki 2010

 

SUOMEN TAITEILJAT RY:N NÄYTTELYT

Helsinki 1991

Taidetalo Vitriini Riihimäki 1994

Mikkeli 2004

Helsinki 2008

Helsinki 2009

 

YHTEISNÄYTTELYT

Haagan Taideseuran vuosinäyttelyt Helsinki 1969-2000

Husan Taidesalonki Tampere 1977

Kirkkotaiteen näyttely Helsinki 1979

Suomi tänään näyttely Moskova 1990

Suomi tänään näyttely Leningrad 1990

Maununnevan seurakuntanäyttelyt Maununneva 1986-1988

Galleria Fund-Art Nastola 1990

Taidetalo Vitriini Riihimäki 1990

Taurus-ryhmä Mikkeli 1991

Joensuun Taideyhdistyksen vuosinäyttelyt Joensuu 2000-2002

Haagan Taideseuran vuosinäyttelyt Helsinki 2008-2009

 

JÄSENYYDET

Haagan Taideseura ry

 

TEOKSIA JULKISISSA TILOISSA

Joensuun kaupunki

Pohjois Haagan Yhteiskoulu

 

OPINTOMATKAT

Amsterdam, Bryssel, Firenze, Oslo, Pariis, Pietari, Praha, Rooma, Tukholma, Venetsia, Wien

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

    Taidegalleriaan                                                                                          © Galleria 4kuus

 

      PÄÄSIVU         TULEVAT NÄYTTELYT        MENNEET NÄYTTELYT         GALLERY          INFO         KUVIA